tiistai 4. lokakuuta 2011

Hajoilemispäivä

Aamulla en taaskaan vaihteeksi meinannut päästä ylös sängystä. Samppa oli peitellyt mut niin ihanan lämpimästi aamulla ettei ois tahtonut tonne sateeseen lähteä tarpomaan. Myöskään tiedossa ollut englannin kielinen luento ei todellakaan kiinnostanut, tuli kuitenkin mentyä ja jälleen kerran mielestäni turhaan. Kiva kun siellä käydään sellaisia asioita läpi joita ainakin itse pidän täysin itsestäänselvyyksinä. Jos toi ei olis edes tollasta semipakollista niin jäisin kyllä tiistaiaamuisin suosiolla kotiin tai menisin vaikka aamuksi töihin.

Housut Saint Tropez, paita Gina Tricot, liivi Sisters Point ja kengät H&M
Koulun jälkeen aikani kului "kivasti" soitellessa pankkiin ja kaikkiin mahdollisiin asiakaspalveluihin. Ompahan ainakin nyt sitten kaikki asiat kunnossa. Vielä jäi kyllä Espoon Kruunulle soittamatta mutta olkoon se vaikka huomisen hommia. Kohta pitäis kans lähteä käymään kaupassa ja alkaa tekemään ruokaa tolle ukkelille kun se saapuilee kohta töistä :) Kevensin myös päivän turhautumista ilahduttamalla Samia tilaamalla uudet kengät "taas", mutta pakkohan sitä on kun edellisissä on reiät pohjissa ja ei voi noilla korkkareillakaan talvella vedellä. Muuten on taas selkä murtunu ja ei tehdäkään muutamaan viikkoon mitään.

H&M, 19,95€
Illalla sitten suunnataankin kohti Barona Areenaa ja Blues-Ilves ottelua. Voisin vaikka taasen toivoa sitä voittoa, näytti viimeksikin toimivan. Illan toinen vähintäänkin yhtä jännä ottelu tulee olemaan edessä kello 22 kun JariTolsaFC kohtaa Team Hitchkockin. JTFC:hän pitää tällä hetkellä sarjataulukossa toista sijaa 6 pisteellä ja tämän illan vastus viimeistä sijaa 0 pisteellä. Ei luulisi olevan pojille vaikea nakki tämä matsi siis hoitaa kunnialla kotiin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3