perjantai 27. huhtikuuta 2012

Jääkiekon MM-kisat: Ne on kohta täällä!

Iiks, ensi viikollahan ne alkavat eli perjantaina 4.5! Itse en edes tajunnut, että ne ovat jo niinkin lähellä. Huomenna meille vapaaehtoistyöntekijöille on ainoa ja viimeinen kunnon koulutuspäivä ennen kisoja. Itse tulen työskentelmään VIP-ryhmässä, mutta työtehtävistä minulla ei ole sen enempää vielä hajua vaikka huomennahan se selviää. Huomenna saamme myös viralliset kisa-asut. Naisten kisa-asuun kuuluu jonkinlainen tunikamekko, toivottavasti se on edes jollain tasolla tyylikäs. Jostain olen saanut mielikuvan asusta, että olisi kokosininen, mutta tiedä sitten. Kuvia kun asuista ei sen enempää ole meillekään julkaistu.


Työvuoroja kisojen aikana tulee olemaan paljon, ehkä hieman liikaakin kun koulu jatkuukin odotettua kauemmin. Kuitenkin ainakin 3 vuorosta minulle luvattiin, että pääsisin niistä eroon. Toivottavasti näin myös käy, sillä muuten jätän sitten koko homman välistä. Onneksi myös saamme kisojen ajaksi meille ilmaisen seutumatkakortin, joten reissaaminen esimerkiksi salillekin käy sitten oikein näppärästi Suomen Jääkiekkoliiton piikkiin! Tottakai myös ruokailu on järjestetty talon piikkiin ja saimmehan jo yhdet vapaaliput talviseen stadion otteluunkin.

Miksi sitten ylipäänsä hain vapaaehtoiseksi kisoja järjestämään? Jaa-a, se onkin hyvä kysymys. Ehkä oletin hakiessani etten kuitenkaan pääsisi niin joten miksipä ei edes hakea. Voisinkin ehkä tähän siteerata ystäväni Tanjan sitaattia "hain ihan läpällä". Kuitenkin nyt koulutuksissa on korostettu vapaaehtoistoiminnan tärkeyttä sekä miltä se näyttää esimerkiksi CV:ssä kun voit sanoa olleesi järjestämässä näinkin isoa tapahtumaa. Luvassa on kuulemma myös oikein hieno, virallinen työtodistus. Olenhan aikaisemminkin ollut järjestämässä esimerkiksi Assembly-lähiverkkojuhlia täysin vapaaehtoisesti, kesto on vain ollut paljon lyhyempi. Ja sitä paitsi, miksi kaikesta pitäisi saada rahaa? Viehän tämä toki paljon aikaa, mutta verkostoitumisen mahdollisuus on kieltämättä loistava, meitä kun on 900 vapaaehtoista tässä mukana.

Lopuksi vielä Hockey Bird-pipo asiaa. Täällä on paljon tullut kyselyjä siitä, mistä niitä voi ostaa niin leijonakaupastahan niitä saa niin ei kenenkään tarvitse sitten kulkea vääränlaisessa pipossa näin kotikisojen alla! Suomihan on rankattu ykköseksi IIHF:n rankingissa, joten odotetaampas sitten kultaa pojilta kotiin myös tänä vuonna!

2 kommenttia:

  1. Sulla on aivan ihana blogi, jota tykkään lukea todella paljon! Päivän piristys :)! Kirjoitat kiinnostavista aiheista ja postauksiasi on mukava lukea. Kiitos!
    Haluaisin kysyä, että olisiko mahdollista saada oma blogini tuohon ystävyysblogeihin?
    Tässä on osoite: http://fashionmorelikely.blogspot.com/

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3