sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Elossa ollaan part. 2

Niinkuin pelkäsin, tässä on nyt käynyt niin että tämä blogi on jäänyt valitettavan vähälle toisen blogin myötä. En haluaisi tästä luopua enkä aiokaan, joten nyt on vain otettava itseään niskasta kiinni ja alettava kirjoittelemaan tännekin eikä vain FFF:N puolelle. Välillä kuitenkin omat jutut tuntuu niin merkityksettömiltä, että kannattaako niitä edes täällä jakaa?

Edelleen käyn koulussa ja myöskin kesätyöpaikka muuttui oikeaksi työpaikaksi ja olen pärjännyt työssäni hyvin. Paljon on vielä myynnistä opittavaa, mutta tekemällä oppii. Kuluneella viikolla näin ja opin paljon uutta ja ensimmäinen oma asiakaskin on nyt kunnolla houstattu :)

Pelaaminenkin maistuu minulle edelleen ja siitäkin on ollut tarkoitus kirjoittaa. Pelaaminen kuitenkin on iso osa minua ja ihan lähitulevaisuudessa siitä tuskin luovun. Wowia pelailen edelleen, vaikkakin tällä hetkellä ruotsalaisessa killassa. Pelit on siellä sujuneet hyvin ja en enää pelkää puhua ruotsia mumblessa ja ymmärränkin kaiken vaikka kuuntelen vain ohi mennen :) Ei se riikinruotsi eri murteilla kuitenkaan niin helppoa ole! Progressia uudella raidilla meillä on tullut ihan kivasti, 5/14 hc. Tästä voisin tosiaan kertoilla hieman enemmän joskus. GTA V tuli myös ostettua ja kehtasivat kysyä Prismassa paperit kun sen ostin! Samikin on innostunut pelistä, joten selkeästi kannattava ostos meidän kotiin.

Salilla käyn yllättäen myös edelleen aktiivisesti, siitä koko kirjoittelemattomuus melkein johtuukin kun kaikki erikoiset tapahtumat liittyvät salilla käyntiin jollakin tavalla. Viime sunnuntaina kävin Suvin kanssa Nuuksiossa ja sekin juttu päätyi toisen blogin puolelle. Ensi viikolla PT odottelee minua torstaina ja saan uuden ruokavalion jota noudattaa.

Luin tänään Minnan blogia ja siellä on jo päästy joulufiilistelyn pariin! Täytyy itsekin ottaa imuri käteen ja siivota tämä asunto joulutunnelmiin jo hyvissä ajoin. Nyt kun en enää käy kaupassa juurikaan töissä, niin asiakkaat eivät pääse pilaamaan fiilistäni joulusta. Ensi viikonloppuna ajattelin käydä Pupun kanssa Ikeassa ja sieltä tulee löytymään niiiiiiin paljon kaikkea. Yksi päivä tosiaan löysin kotoa Ikean joulukuvaston ja siellä oli niin paljon juttuja, jotka meille haluaisin.

Tässä nyt nämä pääasiat mitä olen hommaillut viime aikoina, mutta jos nyt viimeisen kerran vain lupaisin postata vaan oikeasti tekisin sen :)

torstai 10. lokakuuta 2013

Tangle Teezer

Viime viikolla kävin mummini kanssa shoppailemassa Sokoksen 3+1-päivillä ja olin jo etukäteen hieman silmäillyt siellä tarjouksessa ollutta Tangle Teezeriä. Loppujenlopuksi tarjous oli myyty loppuun, mutta ostin harjan silti ja voin sanoa että kannatti!


Ilmeisesti näitä harjoja on ainakin kahta kokoa ja tämä on niistä se isompi. Aluksi harjaa oli hieman vaikea pitää kädessä, mutta äkkiä siihen tottui. Vielä kun oppisi harjaamaan hiukset tällä suihkun jälkeen niin etteivät ne ole ihan littanat :D


Jossakin kauneudenhoitolehdessä joskus suositeltiin ettei hiuksia saisi harjata ennenkuin 90% hiuksista on kuivat. Tangle Teezerin paketissa kuitenkin sanottiin, että voit huoletta sukia tukkaasi tällä vaikka hiukset olisivat vielä märät. Itse yleensä vähät välitän kaikista höpöhöpöohjeista, joten tietysti kokeilin tätä märkään tukkaan. Eipä ainakaan takkuillut ja ainakaan ei tuntunut siltä, että olisin tukkaani raastanut. Lisäksi nuo piikit kivasti raapii päänahkaa ( ei siis huonolla tavalla! )

Nämä harjathan ovat jo melko vanha juttu ja monissa blogissa nämä ovat jo pyörineet. Millaisia kokemuksia teillä on Tangle Teezereistä?

torstai 3. lokakuuta 2013

Hifk-Blues @ Nordis

Oltiin eilen tyttöjen kanssa katsomassa Hifk-Blues- ottelua ja turpaanhan siellä tuli. Viime kerralla tilanne oli toinen, sillä Blues otti ensimmäisen voittonsa Nordiksella oliko se nyt viiteen vuoteen? Noh, onneksi kausi on vasta alussa ja pelit ei voi kun parantua!


Uskaltauduin oikein kunnolla vetämään sinistä niskaan ja aika pitkiä katseita siellä petoluolassa tulikin. Hienoa meininkiä myös tarjosi vieressä istunut ifk-kannattaja, jonka mielestä kaikki Bluesin maalit olisi pitänyt hylätä syystä tai toisesta. Ihanan intohimoista suhtautumista jääkiekkoon :)



Aamulla tuli vietettyä koulussa 6h30min ruotsin luennolla, yyh! Vaikka ruotsista tykkäänkin, oli se melkoisen puuduttavaa hommaa. Edelleen olen kuitenkin samaa mieltä, että ruotsin opiskelusta on pelkkää hyötyä.

Päivällä tuli myös käytyä salilla treenaamassa jalat ja huomenna en varmaan kävelekään, tuli sen verran tiukka treeni tehtyä. Uusimassa Fitissä oli hyvä artikkeli jalkojen treenaamisesta, joten kenties Fashionable Fitness Friendsin puolella voisin aiheesta enemmän puhua.

Nyt kuitenkin äkkiä jatkamaan jääkiekon pariin, sillä Kärpät pelaavat tälläkin hetkellä Tapparaa vastaan. Hyvää loppuviikkoa kaikille!

tiistai 1. lokakuuta 2013

Täydellinen jakku

Elokuussa kun olin Ruotsissa, se tuli vastaan. Silloin en sitä vielä tajunnut, mutta tämä oli lähellä täydellisyyttä. Kun palasin Suomeen, sen näkeminen kolkutteli mielessäni. Nimittäin jakun, sen täydellisen.

Kun täydellisen jakun löytää, onhan se ostettava. Tässä mallissa miellytti kaikki ja se oli vielä hyvin istuvakin. Koko 34 ei ollutkaan hartioista pieni, joten olihan se ostettava. Pidemmittä puheitta:


Tämän jakun bongasin siis Tukholman Gina Tricotissa, jonne juostiin sadetta karkuun. Nirsona en tosin sitä silloin ostanut vaan jöin kiltisti miettimään. Suomessa kuitenkin rohkaistuin ja sovitin. Leveistä hartioistani huolimatta jakku istui kaikin puolin hyvin ja näin ollen jakku oli pakko ostaa työjakuksi. Myyntityötä tekevän nuoren naisenhan on pakko omistaa hyvä työvaaatekaappi, eikös :)



Hintaa jakulla oli 64,95€ eli omasta mielestäni melko kallis. Toisaalta Zarassa bleiserit maksavat keskimäärin 70€, joten hieman edullisemmilla vesillä liikuttiin. Ehkä satsaus kuitenkin kannatti ja voin olla edustavana töissä!