keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

3+1-päivää mummin kanssa

Kävin viime perjantaina perinteisillä 3+1-päivillä mummini kanssa.  Ukkini kuoltua pari vuotta sitten mummini muutti takaisin pääkaupunkiseudulle ja nyt olemmekin läheisempiä kuin koskaan. Vaikka emme näekään kovin usein, soiteltua tulee vähintään viikoittain ja usein jopa päivittäin. Jos minusta ei ala kuulumaan muutamaan päivään, mummini soittaa kyllä itse ja ihmettelee missä menen. Sama toimii tietysti myös toisinpäin.

Tänä vuonna kierroksemme Sokoksella oli poikkeuksellisen lyhyt, mutta jotakin tarttui silti matkaan. Mummille ostimme perinteeksi muodostuneen ripsarin sekä Lancomen ihmeseerumia, jonka pitäisi nuorentaa ihoa. Itsekin pienen tipan kokeilin leulla kun mummini sanoi kuinka virkistävä olo siitä tulee ja niinhän siitä tulikin. Itselleni löysin seuraavaa:


Tommy Hilfigerin legginsit: hintaa näillä oli 9,95€ ja nämä ovat sellaista hieman paksumpaa sukkahousukangasta. Vaikka en yleisesti ottaen ole legginsien ystävä (Leggins are not pants!) niin näitä olenkin käyttänyt jo ahkerasti esim. töissä hameiden kanssa. 


Tämän Iittalan Vitriinin kotiutin jo oikeasti Sembaloilla, sillä pitkään tätä pohdittuani päätin tämän hommata. Kyseessä on siis poistuva väri nimeltään 'Ruusuoliivi', joka tässä kuvassa näyttää punaiselta, mutta jossain valossa pinkiltä sekä vihreältä. Illalla kun pimeässä tätä tutkailin, olin varma että olin saanut jonkin maanantaiversion, sillä edes yhtä häivähdystä punaista ei ollut havaittavissa ja rasia oli niin vihreä kuin voi olla. Selkeästi olin silloin väärässä, kun eihän tämä vihreä ole ollenkaan. Hintaa tällä oli 30€, kun normaalisti tämä maksaa 58,95€.


Ollessani Olivian tyylipäivässä, opin meikkaamisesta paljon uutta. Meikkitaiteilija Tintti ohjeisti minua hankkimaan tämän ja pariin otteeseen olen tätä ehtinyt jo kokeillakin. Tarkemmat kokemukset aion kuitenkin jättää meikkipostaukseen, jota minulta on toivottu. 


Shoppailun päätteeksi kävimme yläkerran Ravintola Loisteessa syömässä sekä nauttimassa viinilasilliset. Mumminikin uskaltautui kokeilemaan savukassleria BBQ-kastikkeella ja täytyykin joskus muistaa viedä hänelle sitä. Ensi syksynä täytyy muistaa varata pöytä Loisteesta etukäteen, jotta vihdoin saisimme kaipaamamme ikkunapöydän.

Meidän reissuhan loppuu yleensä Kampin Arnoldsiin, mutta koska olen edelleen herkkulakossa (enää 17 päivää jäljellä), päätimme käydä Robert's Coffeessa Chococinoilla. Jälleen kerran oli kyllä oikein onnistunut iltapäivä mummini kanssa ja toivottavasti näitä tulee vielä monta lisää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3