lauantai 1. maaliskuuta 2014

Business Outfit 28/2/2014

Eilen oli pitkästä aikaa kotipelipäivä ja tällä kertaa peliin valitsin hieman virallisemmat vaatteet. Minullekin kun piti tulla oma asiakas, mutta valitettavasti hän joutui perumaan. Saimpahan sitten katsoa kauden jännittävimmän matsin suht rauhassa, sillä tunnetusti myös Kärppäfanina nuo Bluesin kanssa pelattavat matsit ovat hieman ristiriitaisia.Niinkuin joku äitini Facessa oli kommentoinut "Ihminen voi lähteä Oulusta, mutta Oulu ei sinusta".



Tänään olin kyllä kaikesta huolimatta enemmän Bluesin puolella, sillä he nyt vain yksinkertaisesti tarvitsevat pisteitä enemmän. Kärpät ovat käytännössä jo varmistaneet runkosarjan voiton, mutta Blues kamppailee vielä paremmista asemista pudotuspeleissä.

Noniin, sitten itse niihin vaatteisiin. Koko vaatetus on hankittu Gina Tricotin uudesta mallistosta, jakku tosin jo viime syksynä. Nyt asukokonaisuus on täydentynyt kauluspaidalla sekä ihan oikeailla suorilla housuilla. Hieman oudolta tuntui käyttää muita housuja kuin farkkuja, mutta olihan se oikea alaosakin hankittava. Kyseistä jakkua Ginasta ei enää saa, mutta hieman toisenlainen, hyvin samantapainen malli on edelleen tarjolla. Jakun löydät täältä ja hintaa sillä on 64,95€, jonka myös oma jakkuni maksoi. Omassani on vain kaksi nappiriviä tuon yhden sijaan ja hieman erilaiset taskut.Housut puolestaan löydät täältä.


Hiukseni olivat myös todella kivasti pitkästä aikaa vaikka itse sanonkin, mutta eihän se näistä kuvista tietenkään nyt sitten näy. Sain inspiraation letittää tukkani pannaksi Bettinalta, jolla oli sama kampaus torstaina. Hiukset myös pysyivät auki tunnollisesti koko päivän. Kauheasti koruja en näin viralliseen asuun viitsinyt enää ympätä. Kokeilin myös laittaa paidan housuihin, mutta totesin sen näyttävän melko typerältä ja olo oli melko ahdistunut sen kanssa, joten siksi jätin sen suosiolla noin. Mielestäni kuitenkin ihan ok myös näin. 

Millaisia asuja te käytätte töissä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3