torstai 22. toukokuuta 2014

Mitä valmistuvalle lahjaksi?

Kohta se on taas täällä, kevään suurin päivä monille opiskelijoille, nimittäin valmistujaispäivä. Omia lakkiaisiani vietettiin talvella 2009, sillä halusin valmistua lukiosta 3,5 vuodessa. Tiesin hakevani kauppakorkeaan heti keväällä ja tunnen itseni myöskin niin hyvin, että valmistuin suosiolla hitaammin, jotta ylppäreiden jälkeen pääsykokeet eivät iske samaan aikaan. Tiedän olevani niin saamaton, etten pysty keskittymään noin tärkeisiin asioihin kunnolla yhtäaikaa. 

Kauppakorkeaan jäi onneksi pääsemättä sinänsä, sillä tajusin ettei se olisi todellakaan ollut minun alani. Vaikka valmistunkin kohta tradenomiksi, kaupallinen puoli omassa tutkinnossani ei ole koskaan tuntunut omalta vaan se nyt on vain pakollinen osa sitä. Tietotekninen puoli taas oli juuri sitä mitä halusinkin oppia.


Omissa lakkiaisissani sain tietysti lahjaksi rahaa, lahjakortteja sekä paljon toivomiani asioita omaan tulevaan kotiini. Sain paljon Arabian KoKo astioita monissa eri väreissä sekä Hackmannin Swing-aterimia. Onneksi näitä älysin toivoa, sillä opiskelijabudjetilla tämän tason välineet olisivat olleet melko kalliita hankkia. KoKo lautasillakin on hintaa 10€ pahemmalla puolella ja 6kpl paketti Swingin pikkulusikoita maksoi aikoinaan 35€.

Ensi viikonloppuna minäkin pääsen juhlimaan serkkuni valmistujaisia Porvooseen. Äitini kanssa kovasti ollaankin mietitty mitä valmistuvalle tosiaan voisi viedä lahjaksi. Koska serkkuni saattaa lukea tätä, en nyt sitten enempää siitä aiheesta puhu, jotten pilaa tulevaa yllätystä :) Voisin kyllä kuvitella että kaikenlainen apu (lue: raha/lahjakortti) tulevan oman elämän aloittamiseen olisi varmasti kaikille enemmän kuin tarpeen. Pahinta olisi antaa tai saada lahjaksi jotain sellaista, josta ei olisi iloa lahjansaajalle. Raha on siinä mielessä kyllä turvallinen vaikkakin hieman tylsä vaihtoehto, mutta siinä ainakin kohde saa sillä mitä haluaa.

Lahjaksi voi myös antaa Elämyslahjan, jolloin kyseessä on ainutlaatuinen kokemus valmistuvalle. Kyseessä voi olla hieno illallinen, rentouttava viikonloppumatka tai vauhdikas karting-ajo. Elämyslahjoihin voit tutustua paremmin täällä.

Postaus toteutettu yhteistyössä Elämyslahjat.fi kanssa

1 kommentti:

  1. Ehdottomasti elämyslahja tai reissu johokin :) Tavarat menettävät arvoaan, kun taas muistot paranee vanhetessa ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3