sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Valmistujaispäivän OOTD

Kävimme eilen vanhempieni ja pikkusiskoni kanssa serkkuni valmistujaisissa Porvoossa. Perillä meitä odotti ihanat juhlat ja onneksi myös kaunis vaikkakin viileä sää. Serkkuni valmistui autonasentajaksi ja siitä vielä isot onnittelut hänelle. Paikalla juhlissa oli ainoastaan sukulaisia, joita osaa en ollut nähnyt pitkään aikaan. Juhlat olivat tunnelmaltaan ihanan rempseät ja kaikki tuntuivat viihtyvän. 

Itse juhlien jälkeen koukkasimme vielä Vanhan Porvoon kautta, koska itse en ainakaan muista milloin olisin siellä viimeksi käynyt. Asukuvathan otettiin tottakai myös siellä, vaikka kotimatkalla poikkesimme myös Hesen kautta.






Asuna eilen toimi Mangon jakku, Zaran toppi sekä H&M:n skortsit. Pitkään etsin noita skortseja kun niitä tuntui olevan kaikilla, mutta kuitenkaan niitä ei myyty missään. Sitten yksi päivä näin ne roikkumassa hennesin ikkunassa ja samantienhän ne lähtivät mukaan. 

Illalla olisi ollut tiedossa myös Vaipin synttärit, mutta enhän minä sinne jaksanut lähteä kun herätys oli ollut viideltä töihin ja kotiuduttiin Porvoosta vasta 21.30. Kovasti yritin pysyä pirteänä, mutta mikään muu kuin nukkuminen ei sitten auttanut.

Tänään suunnitelmissa on lähteä hieman vaeltelemaan Nuuksioon Suvin kanssa kun on noin hyvä "Vandra i skogen"- ilmakin. Huomenna taasen työt eivät onneksi kutsu, mutta opinnäytetyön suunnitelmaa olisi syytä alkaa tekemään. 

1 kommentti:

  1. vähänkö kiva kuvauspaikka ja ihana asu! :)

    by-mmaria.blogspot.fi

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3