lauantai 30. elokuuta 2014

OOTD 29/8/2014

PT-kurssia on nyt takana omalta osaltani 2 täyttä viikkoa ja kivaa on tähän mennessä ollut. Paljon on tullut uutta asiaa, mutta paljon on tullut myös kerrattua vanhaa tuttua asiaa. Viime viikkoina olen päässyt harjoittelemaan PT-tuntien ohjaamista kurssikavereilleni ja omasta mielestäni olen suoriutunut hyvin. Onneksi olen ollut oman PT:ni ohjauksessa ja häneltä on hyvä ottaa hieman mallia miten PT-ohjaus käytännössä toimii. Ensi viikon perjantaina edessä on näyttökoe, jossa pääsen sitten tositoimiin arvioivien silmäparien alle. Saan ohjata kurssikaverilleni Lauralle kiinteyttäjän kuntosaliohjelman, jossa ohjelmaan tulee sisältyä 2 laitteilla tapahtuvaa liikettä, 2 vapailla painoilla tehtävää liikettä sekä 2 oman kehon painolla tehtävää liikettä. Kovasti olen jo viimeisen viikon miettinyt mitä kaikkea ohjelmaani sisällytän ja toivottavasti kaikki menee hyvin.

Viime päivinä asut ovat koostuneet lähinnä miljoonista eri urheiluvaatekokonaisuuksista, mutta eilen kävimme läpi ravitsemuspuolta, joten kerrankin pystyin olemaan "siviilivaatteissa" koko päivän, joten oli päivän asu kuvien paikka. Ensimmäinen syksyn asu tulee siis tässä:

bild+1

bild+2
Paidat H&M / hame Cubus / kumisaappaat Ted Baker
Asu itsessään oli hyvin simppeli ja jalassa oli tietysti uudet Bakerin kumisaappaat. Vaikka kuvissa paistaa aurinko kivasti, oli kumpparit ja sadetakki oikea vaihtoehto tämän päivän ulkovaatetukseen. Kun kävimme tyttöjen kanssa Sellossa lounaalla, taivas aukesi sopivasti juuri paluumatkalla. Muut raukat joutuivat kastumaan itseni tallustellessa sateessa tyytyväisenä.

bild+3

Väsymys kurssin suhteen alkaa hieman painaa sekä se, että nyt on paahdettu 2 viikkoa putkeen täysin ilman vapaapäivää. Onneksi työt tarjoavat edes parin päivän paussin tiukasta opiskelusta ja odotan innolla 8.9 odottavaa ensimmäistä vapaapäivääni kolmeen viikkoon. Sen jälkeen suunnitelmissa on jatkaa opparia ja siihen mennessä tuleva työpaikkanikin pitäisi olla selvillä. Vaihtoehtoina on tosiaan joko Fressi tai EVO. Itse en oikein osaa vielä sanoa kumpaan haluaisin mahdollisesti mieluummin, sillä molemmathan toimivat hieman eri konseptilla. Kävin torstaina tutustumassa Miian kanssa Leppävaaran EVOon ja täytyy kyllä sanoa, että tykkäsin salista jopa enemmän kuin Elixiasta. Täytyy siis mahdollisesti miettiä haluaisinko vaihtaa treenit sinne jossain vaiheessa. Itse kun en kuitenkaan ryhmäliikuntapalveluja käytä, joten siinä mielessä maksan Elixiasta turhaan ja varsinkin jos työsuhde-etujen kautta saisin siellä ilmaiseksi käydä. Täytyy siis tarkkailla miten asiat tästä kehittyy.

Bikinichallenge on nyt menossa viikolla 4 ja painoa on tippunut alusta 3,2 kiloa. Ruokailussa olen pysynyt hyvin, mutta treenejä olen joutunut jättämään välistä kropan väsymyksen takia. Vaikka vedänkin projektia tosissani, en aio polttaa itseäni loppuun. Täytyy kuitenkin mieluummin kuunnella omaa kroppaa kuin ahnehtia liikaa painonpudotusta oman jaksamisen hinnalla. Edistymistä on kuitenkin tapahtunut niin vaa'alla, peilissä kuin salinkin puolella, joten suunta on kaikesta huolimatta ehdottoman oikea. Challengea on kuitenkin jäljellä vielä yli 6 viikkoa, joten paljon siinäkin ajassa ehtii tapahtua. Näillä fiiliksillä kuitenkin mennään tällä hetkellä!

2 kommenttia:

  1. Kiva blogi sulla ! Oii noi sun vaatteet, ja oot tosi kaunis. :)

    http://fernvision.wordpress.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Aurinko kyllä vähän pääs paahtamaan nää kuvat :/

      Poista

Kiitos kommentistasi <3